Mikkeliläisille arjeniloja Tertin kartanosta

tertin_kartanon_herkut
Kulinaristin herkkukassi sisältää mm. hanhenmaksamoussea, omena-calvadoshyytelöä ja oman leipomon mallasleipää.

Mikkeliläisille arjeniloja Tertin kartanosta – Tertin kartanon maaliskuun lupaus, kun maailma painii koronavirus-uutisten kimpussa.

Tertin kartanon historiassa on nähty monenlaisia hetkiä. Pelkästään Pylkkästen suvulla se on ehtinyt olla 135 vuotta. Aikaan on mahtunut monenlaisia tapahtumia. Nykyisin kartano on suosittu matkakohde ja toimii ympärivuoden ravintolana, vaikka kesä onkin vierailumääriltään vilkkainta aikaa.

Haluamme olla vaikuttamassa koko Mikkelin alueen selviytymiseen näinä poikkeuksellisina aikoina. Toimitamme ruokaa koteihin ja toimistoihin sekä pidämme majatalon ovet auki, sanoo Pepita Pylkkänen.

Mikkeli on ollut Suomen historian päänäyttämönä muutaman kerran. Sekä vuonna 1918 että talvi- ja jatkosodan aikana Suomen sotilasjohto oli Mikkelissä sekä majoittui Tertin kartanossa. Tertin kartanolla on ollut historiallisina hetkinä tärkeä rooli majoittajana ja muonittajana.

Haluamme Tertissä olla auttamassa tässä haasteellisessa tilanteessa. Tarjoamme majoitusta esimerkiksi Mikkelin keskussairaalan terveydenhuollon ammattilaisille, jotka tarvitsevat väliaikaismajoitusta poikkeustilanteessa. Koemme, että näin voimme auttaa tässä tilanteessa, kertoo Pepita.

Tertin kartano tarjoaa herkkuhetken mikkeliläisiin koteihin ja toimistoihin.

Olemme linjanneet muutaman asian, jossa voimme auttaa. Nyt on tärkeää saada mikkeliläiset jaksamaan ja nauttimaan paikallisista herkuista. Siksi loimme Arjen ilot –herkkukonseptin, ja lupaamme toimittaa herkkukorin kahdeksan kilometrin säteellä Mikkelistä. Arjen ilot – herkkutuotteilla haluamme ilahduttaa mikkeliläisten koteja ja toimistoja, sanoo Pylkkänen.

Tertin kartano
50350 Mikkeli
[email protected]
(015) 176 012