Satolasissa

” Viimeistä tippaa myöten “

Kartanon ruokakulttuurin keskiössä on kautta aikain arvostettu omavaraisuutta ja oman tilan sadon hyödyntämistä. Keittiöiden herkut ovat oman kasvimaan satoa ja syksyllä se kerätään herkkukellariin. Sadonkorjuuherkkujen hyödyntäminen kartanon keittiöissä jatkaa oman maan satokautta ympäri vuoden.

Nyt sadonkorjuu löytyy myös lasista. Keittiömestarimme oivallus yhdistää säilöttyjen kasvisten pikkelöintiliemet raikkaiden kesäjuomien kanssa on ollut inspiraationa kesän kuumimpien alkoholittomien juomien syntyyn.

Omenatarha

Juoma neljälle

6 dl Omenamehu
2 dl Pikkeliliemi (esim. maustekurkuista)
Tuoretta tilliä
Tuoretta kirveliä

Ohje: Laita kannuun 6 dl desiä omenamehua. Lisää 2 dl määrä pikkelilientä ja tuoreet yrtinoksat. Sekoita. Anna olla kylmässä pari tuntia. Kaada lasiin ja lisää jäät. Koristele yrtein ja syötävin kukin.

Oma maa mansikka

Juoma neljälle

6 dl Mansikkamehu
2 dl Pikkeliliemi (punajuurista)
Tuoretta rosmariinia
Tuoretta lipstikkaa

Ohje: Laita kannuun 6 dl desiä mansikkamehua. Lisää 2 dl määrä pikkelilientä ja tuoreet yrtinoksat. Sekoita. Anna olla kylmässä pari tuntia. Kaada lasiin ja lisää jäät. Koristele yrtein ja syötävin kukin.